Lovely day in Helsinki

"My name is Loveday and I have spent such a lovely day..." Eikös The Secret of Moonacre olekin aika melkoisen mahtavan mitäänsanomaton leffa täynnä kohtauksia, joiden varassa selviää seuraavaan viikonloppuun? Eikö? Mennään sitten muihin aiheisiin.





Eilen. Kävin tosiaan hieman taas tuhlailemassa, mutta taktiikkani on panna elämä risaiseksi seuraavaksi kahdeksi viikoksi ennen opintojen ja rahapulan alkua. Sitä paitsi nuo ovat kaikki alennusmyynneistä.

Vaaleanpunainen mekko JC:n löytörekistä 5.97€ (Siis mitä järkeä? Se pyöristyy alaspäin joka tapauksessa.). Samaa mekkoa olin itse asiassa käynyt kokeilemassa aiemmin keväällä, tosin keltaisena versiona, S-kokoisena ja 20€ kalliimpana. Silloin en tykännyt. Pitkät jalkani eivät tukeneet S-koon mekkoteoriaa, vaan helma jäi varsin arvelluttavaan kohtaan, keltainen väri ei pukenut minua ja kahtakymppiä en viitsinyt siihen tuhlata. Onneksi uskalsin kokeilla mekkoa nyt uudelleen.

Punainen, kukallinen huivi Laura Ashleyn mallistoa. Maksoin siitä 10€, aiemmin hinta oli 34€. Ei paha diili. Huivi mätsäsi aika kivasti eilen päälläni olleeseen merimiestyyliin, yllättävää kyllä. En vain voinut jättää kaunokaista kauppaan.

Lisäksi ostin Kari Hotakaisen romaanin Ihmisen osa. Olen halunnut lukea kirjan sen ilmestymisestä asti ja nyt 14.90€ tarjous osoittautui ohittamattomaksi. Niin käy joskus.



Tietysti tämän syöpön oli välttämättä käytävä kahvilla. Äiti sentään maksoi...





Bulevardin kahvisalonki on kyllä ehkä kivoimmista keskustan kahviloista. Sisustus on yksinkertaisen kaunis, paikka loistava ja kahvi hyvää. Ainoa miinus on paikan hintavuus. Kannattaa olla äiti mukana^^



Noin puoli kolmen aikaan saapui neiti X kaupunkiin. Olimme molemmat valtavan nälissämme, joten menimme Sushibuffetille Kaisaniemen Happiness:iin. Valitettavasti unohdin täysin napata kuvan täydestä annoksestani. Niin kiire oli syömään. Valitan.

Käväisimme myös katsastamassa elokuvan The Predators. En oikein tiedä, mitä sanoisin. Viihdyttävä, kyllä. Pelottava, ei yhtään. Loistava, en sanoisi. Mahtipontinen, erittäin. Ja Adrien Brody oli aika katseltavassa kunnossa treenattuine lihaksineen ja isoine tykkeineen. Me likes... Vielä, kun saisi Brodyn kunnon verevään torahammas osaan, niin asiat olisivat tällä tytöllä aika hyvin.

Jou. Btw, True Blood:n kakkoskausi saapui meidän ruutuumme. Ah ja voih. Eric ja Ericin peitetty juurikasvu!!

Good Morning Beautiful People!

Kofeiini. Kaikki, mitä kehoni tarvitsee pyörähtääkseen käyntiin. Oikeasti en ole kovin kummoinen aamuihminen. Nuppi jumittaa, puhe ei kulje, kädet vapisevat, tasapaino horjuu. Aloitan päiväni ensimäiset 15 minuuttia syntymäkrapulalla. Nice.

Vapaapäivä, vapaapäivän kujeet. Eli toisin sanoen aamusta iltaan tiukkaa äksöniä. Paljon toimintaa, ihmisiä, kauppoja, suunnitelmia ja paljon paljon kahvia.

Näyttäisi olevan sittenkin hiukan pilvistä... Olisin niin halunnut lahnailemaan tänään...:>

Pieniä juttuja

Pienet jutut ovat elämän suola ja sokeri, alfa ja omega. Maailma mahtuu suklaarasiaan ja löytyy kahvipurkista.

Syvällistä? Not. Mutta totta silti. Tämän päiväisen uuvuttavan pitkän, kuuman ja hikisen päivän lopuksi oli sanoinkuvaamattoman ihanaa palata kotiin suolakurkun hajuisena syömään hyvää ruokaa ja ihastelemaan, kuinka pyykit oli pesty ja laitettu nätisti kuivumaan.





Tästä päivästä on muutenkin syytä olla iloinen. Huomenna on viikon ainut vapaa, mikä tarkoittaa, että saan kerrankin valvoa myöhään hyvällä omalla tunnolla ja nukkua ilman pelkoa, etten ehkä heräisikään kellon soittoon. Luvassa on kuulemma kesän kuumin päivä ja laatuaikaa joko tyttöjen tai porukoiden kesken, riippuu siitä, kuka keksii houkuttelevimman suunnitelman. Ainoa asia, minkä tiedän varmasti, on, etten edes sylkäise keskustan ruokapaikkojen suuntaan.


Tämän illan vietän pitkästä aikaa yksin niin, ettei se tunnu oudolta. Joskus on täysin hyväksyttävää kuunnella vain omia ajatuksiaan ja selvitellä päätä. Etsiä pieniä hetkiä.

Hmmm. Tajunnan virtaa... Adrien Brody on kyllä hyvännäköinen mies. Vähän kaukainen ja mysteerinen. Iätön. Jotain... jotain Julian Casablancasmaista täytyy sanoa!!!

Öööö... Tekisi aivan mahdottomasti mieli katsella True Bloodin toinen kausi. Tulisi nyt se X kotiin DVD:n kanssa. Pahus soikoon.

Fiilistelyä

Heippa!
Oli taasen hiukan uuvuttava työpäivä. Olen tämän kesän tehnyt lähinnä pelkkää aamuvuoroa, mikä siis on muuten ihan jees, paitsi että nukkumaanmeno on aina kamalan työn takana. Olen todella huono saamaan unta valoisana aikana ja hukattuani My Little Pony –pimentimeni on nukahtaminen käynyt lähes mahdottomaksi. Joudun kuitenkin heräämään hyvin aikaisin, minkä vuoksi olen jo yhdentoista aikoihin lähes hysteerisellä tuulella. Ainakin työskentely sujuu rattoisasti.



Unettomina öinä olen yrittänyt saada omaa puoltani kämpästä kondikseen. Aloitin sieltä tärkeimmästä eli vaatekomerosta. Olen melkoisen ylpeä noista siisteistä riveistä. Juttu on niin, että olen aivan ällistyttävän huono viikkaamaan. Neiti X:n lakanapino tuolla seinän toisella puolella on aivan omaa luokkaansa. En edes yritä samalle tasolle.
En ole kovinkaan suuri materialisti ja vähäisen omaisuuteni pidän mielelläni katseilta piilossa. Kengät säilytän laatikoissaan, CD:t ja DVD:t pinossa ja järjestyksessä säilytyslaatikoissa ja niin eespäin. Ylimääräinen roina yleensä häiritsee silmääni, vaikka olenkin melkoinen sottaaja.



Ehkä mieluisin (ja tarpeellisin) huonekaluni tällä hetkellä on rakas peilipöytäni. Olen aina sellaisen halunnut ja sain kärvistellä 19 pitkää vuotta ennen kuin lopulta kohdalleni onni sattui. Nimennomaan onnesta oli kyse, koska en lopulta joutunut siitä mitään edes maksamaan. Kiitos neiti X:n veli!!!



Ihastuttavaa. Kuvat eivät kerro kaikkea. Sain juuri sopivasti rajatuksi pois kaikki inhat roskat ja pölykerrostumat:3

Olipas hullu huonepostaus... Vain minun osuuteni lukaalista eikä siitäkään ihan kaikkea:) Ei makeaa mahan täydeltä!

Viikonloppu sängyssä

Heips!

Ennen kuin kukaan innostuu, niin sängyssä ei tapahtunut mitään turhan mielenkiintoista. Vain jääkaapillinen alkoholia, True Blood:in ensimmäinen tuotantokausi, kolme pitsaa, kaksi roskaleffaa ja yhteensä 10h juoruilua. Well, that's my life.

Perjantai alkoi kuitenkin erittäin aktiivisesti, kun lähdimme kämppiksen kanssa kaupungille. Vietimme ehkä ensimmäisen kokopitkän päivän yhdessä hyvin pitkään aikaan, koska teemme molemmat ristiin menevää vuorotyötä ja myös siksi, että neiti X:n täytyi lähteä aivan liian pitkäksi aikaa sukuloimaan Ruotsiin. Tyttöjen kesken viettetty laatuaika on aina niin laatua, kuten tulette varmasti huomaamaan.



Terveellisen lounaan jälkeen kävimme hiukan ostoksilla. Erittäin kauniit, vaalenpunaiset ballerinani ovat jaloilleni kuolemaksi, joten päädyin (vaihteeksi) ostamaan itselleni uudet kengät.



Vagabondin valkoiset kävelykengät ovat pintamateriaaliltaan hiukan muovista , joten puhtaana pidon (lue: valkoisena säilymisen) pitäisi minunkin kaltaiseltani jokaisessa ojassa rymyilijältä kohtalaisen helposti onnistua.

Iltapäivällä matkasimme vielä lahnoiksi rannalle. Helsingin 29:stä uimarannasta päädyimme hämmentävästi juuri sille, jolla ei viihtynyt juuri ketään erästä ihmissutta muistuttavaa intialaista miestä ja Suomen omaa Nerimonia lukuun ottamatta. Syynä saattoi olla myös ilman äkkinäinen viilentyminen. Rusketusrajat jäivät tällä kertaa saamatta, mutta saimmepahan taas kerran syyn syödä epäterveellisiä picknick-eväitä...





Illan, yön ja seuraavan päivän röhnötimme neiti X:n levessä, pehmeässä kahden hengen sängyssä ryypiskellen. Ilmiselvästi sukukokouksen lystikkäin vaihe sattui neiti X:n kohdalla paluumatkalla Tax Free:ssä, kun kolmen päivän autossa istumisen aiheuttama turhautuminen purkautui kaikki kerralla pankkikortin avustuksella. Ei siinä mitään. Onneksi olen nykyään jo kohtalaisen mahtava drinkkimaisteri.

Siinä löhöillessä oli myös aikaa myös komealle vampyyrimiehelle. Bill, Bill... Anteeksi nyt, mutta True Blood on kyllä melkoista roskaa. Aivan helkkarin hyvää ja koukuttavaa roskaa, mutta roskaa silti. En malta odottaa, että näen kakkoskauden!!

Sunnuntaina vietin hiukan äiti-tytär -aikaa. Kävimme kahvilla ja ostoksilla, vaihdoimme kuulumisia ja kauhistelimme lähestyviä kaksikymppisiäni. Hitto, että olen vanha!

Eräs painostava iltapäivä

Miellyttävää iltaa.

Painostavaa oli vain sään puolesta tänään. Muuten nautin olostani erittäin paljon.

Tarkoitukseni oli tänään mennä töiden jälkeen hiukan ostoksille pitkän viikonloppuvapaani kunniaksi (helskatin vuorotyö!), mutta päädyinkin lopulta kahdelle ihstatuttavalle, helsinkiläiselle terassille kuuntelemaan englannin kielistä stand up -komiikkaa ja räpsimään kuvia palmupuista. Vieläkin tämä kaupunki onnistuu minut yllättämään, vaikka olenkin asunut täällä ihan aina.

Todellisuudessa kävin myös alennusmyynneissä ja matkaani tarttui mm. tämä ihanuus.



Aivan älyihana, super mukava pitkä paita legginssien seuraksi. Maksoi huimat 11.95€. Oli vain pakko saada.
Lisäksi tahdoin uutta shampoota ja kaverini (johon ällistyttävästi törmäsin Aleksin Elixiassa) raahasi minut Lush:iin, joka on äärimmäisen vaarallinen paikka sellaiselle kuin minä, joka rakastaa kaikkea pientä ja hyväntuoksuista. Tällä kertaa laukkuuni eksyivät nämä tuotteet.



Pieni vaaleanpunainen (se on vaaleanpunainen, uskokaa pois!) paketti on kiiltoa antavaa shampoota ja se toinen purkki sokerikuorinta huulille. Siis kuorintavoide sokerista! Jonka saa syödä. Tarvitsin sellaisen. Olen oikeastaan hyvin helppo ihminen. En halua mitään juuri koskaan. Juttu on vain niin, että tarvitsen hyvin paljon.

Shoppaillessa tulee nälkä, joten rantauduimme hetkeksi kahville WTC-talon Coffee House:en.




Mielestäni paikka on hyvin kotoisa ja etenkin nuo suoraan kadulle antavat avattavat kokoikkunat ovat hyvin eurooppalaiset. Iltapäivän kuumuudessa emme olisi voineet parempaa paikkaa kahvilasta saada. Toisaalta kesken hersyvän keskustelun tuosta nimenomaisesta ikkunasta änkesi sisään kaksikymmentä turistia. Nice.

Siinä viiden aikoihin ystäväni raahasi minut terasille. Tarkemmin sanoen Raffaellon terasille, sisäpihalle Helsingin ytimeen, jonne mitkään mölyt tai metelit eivät kantaudu.





Nappailin paljon muitakin kuvia, mutta se perskatin palmu hallitsi joka ikistä otosta, joten ette nyt näe niitä. Ei voi mitään.

Anyway, syy terassilla oloon oli Rich Lyons. Ja myös joku toinen, joka ei ollut yhtä kiinnostava, koska puhui vain suomea. Pekka Jalava, kyllä!

Seurassani viihtynyt ystäväni on melkoisen tunnettu (ainakin yrittää olla) amatööri-stand-up -piireissä. Toisin sanoen hän vetää silloin tällöin ilmaiseksi SETTEJÄ STAGELLA (huomatkaa jengislangi) ja turisee mukavia muiden amatöörikoomikoiden kanssa. Ystäväni on ainakin kerran esitellyt itsensä "Työttömänä Sarjakuvataiteilija/Stand Up -koomikkona", mikä kieltämättä kuulostaa paremmalta ja boheemimmalta kuin todellisuus sitten on.

Ilta viihtyisää amerikkailaista Stand Up:ia. Lyonsin jutut toimivat, vaikka yleisö ei aina toiminutkaan. Lisäksi ironiset/traagiset laulut värittivät esitystä (voiko sanoa esitys?) juuri sopivasti ja nostivat herran Stand Up:in oikeasti laadukkaalle tasolle.



Aika jännä se sen tyyli olla amerikkalainen Suomessa neljätoista vuotta. On se jännä.

Luultavasti esiintyy taas joillain komedia viikoilla. Mene ja tiedä.

The new beginning

Pahuksen hölmö nimi, tiedän. Mutta ei sille enää mitään voi.

Tervetuloa lukemaan Mansikkapäiväkirjaa, uutta lifestyle -blogiani, jossa tulen käymään läpi kaikki iloni, suruni, huoleni ja tyhjänpäiväiset pohdintani. Uudeksi aluksi tätä kaiketi voi kutsua. Viimeisin yritys blogimaailmassa ei ollut oikein onnistunut. Vähät siitä, nyt käy paremmin.

Mitä itsestäni kertoisin? Varmasti tulette tutustumaan minuun paremmin pidemmän ajan kuluessa, mutta jotain pientä olisi ehkäpä hyvä tietää jo nyt. Olen (lähes) kaksikymppinen neitokainen pääkaupunkiseudulta. Asustelen tällä hetkellä kämppikseni kanssa kaksiossa, työskentelen pikaravintolassa ja odottelen opiskelujeni alkua vuoden tauon jälkeen. Vapaa-aikaa vietän löhöillen, shoppaillen, juoruillen, keskustellen ja juhlien. Olen pääsääntöisesti hyvin positiivinen ja kokeilunhaluinen yksilö, vaikka kaamosaika tuppaakin hetkittäin hieman masentamaan ja tappamaan luovuuden. Uusien ihmisten seurassa olen hiljainen ja usein hyvin ujon oloinen, mikä johtuu lähinnä siitä, etten vieläkään hallitse small talk:ia, vaikka yritänkin sitä kovasti harjoitella kahvilamyyjien kanssa. Minusta on ihanaa, kun ihmiset eivät aina ymmärrä toistensa huumoria. Oma kiva paras kiva.

Musiikista en ymmärrä paljon mitään. Nautin kyllä mielestäni hyvästä musiikista, mutta kaikenlaiset hienoudet ovat minulle utopiaa. Julian Casablancas on erittäin lähellä sydäntä. Kirjoista olen pitänyt pikkuisesta asti ja joskus tuntuu, että ymmärrän kirjakieltä ja vertauskuvia paremmin kuin puhekieltä.

Kesäinen Helsinki on minulle liian tukahduttava, vaikka löysinkin sisäisen lahnani maatessani Hietsussa viime viikolla.

Tarpeeksi infoa herättämään mielenkiinnon tai lakastuttamaan sen? Toivon olevani aktiivinen kirjoittaja, valokuvaaja ja postaaja. Huomisesta voisi alkaa uusi elämä.



Sesshydogi. Onko edes suloinen?